Etusivu /    prodiaconia /    mitali

Pro diaconia -mitali

Pro diaconia -mitali on arvokas huomionosoitus henkilölle tai yhteisölle, joka on toiminnassaan tai päätöksenteossaan toiminut diakoniaa edistäen tai erityisellä tavalla lähimmäisenrakkautta toteuttaen. Mitali on tarkoitettu esimerkiksi vapaaehtoistoimijoiden ja yhteistyökumppaneiden huomioimiseen. Työntekijöille on Pro diaconia -ansiomitalit.

Mitali on kaksiosainen, johon kuuluu hopeoitu pöytämitali eli plaketti ja hopeoitu rintamerkki (havainnekuva alla). Mitalin on suunnitellut Assi Arnimaa-Leinonen ja se on valmistettu Kultakeskuksessa Hämeenlinnassa. Pro diaconia -mitali kuvaa auttavia käsiä, jotka voi nähdä myös rukoilevassa, ylistävässä tai siunaavassa asennossa. Kaaret kuvaavat rakkautta ja voimaa, jota ihminen saa ja jota hän edelleen käyttää toisten hyväksi.

Pöytämitali ja rintamerkki toimitetaan lahjarasiassa, johon kuuluu rasiaan sopiva myöntökirja (också på svenska). Pro diaconia -mitali korvaa aikaisemman Diakonian merkin (hopeinen rintaneula kivialustalla). Halutessa pöytämitalin taakse voi kaiverruttaa saajan nimen ja myöntämispäivän. Mitalin myöntäjä vastaa kaiverruttamisesta.

Pro diaconia -mitalin säännöt

Tunnustuksena diakonisesta toiminnasta seurakunta, hiippakunta, kirkkohallitus tai sen yksikkö, Diakoniatyöntekijöiden Liitto tai diakoniajärjestö voivat myöntää yhteistyökumppaneilleen Pro diaconia mitalin. 

Mitali voidaan antaa henkilölle tai yhteisölle, joka toiminnassaan tai päätöksenteossaan on toiminut diakoniaa edistäen tai erityisellä tavalla lähimmäisenrakkautta toteuttaen.

Kirkkoneuvosto tai seurakuntaneuvosto, tuomiokapituli, kirkkohallitus, Diakoniatyöntekijöiden Liiton hallitus tai diakoniajärjestön hallitus myöntää Pro diaconia -mitalin kirkon viranhaltijan, työntekijän tai järjestön edustajan hakemuksesta. Hakemus on vapaamuotoinen. Mitali voidaan luovuttaa saajalleen yhteisön juhlassa tai muussa sopivassa tilaisuudessa. 

Pro diaconia mitali on tarkoitusta varten suunniteltu niin sanottu pöytämitali, jonka mukana toimitetaan rintaan kiinnitettävä merkki. Rintamerkkiä voi käyttää esimerkiksi työhön tai ammattiin liittyvissä juhlatilaisuuksissa sekä suku- ja perhejuhlissa. 

Pro diaconia mitaleja myy Diakoniatyöntekijöiden Liitto ry, joka pitää saajista rekisteriä.

Säännöt on hyväksytty Diakoniatyöntekijöiden Liiton hallituksessa 16.9.2021

Pro diaconia -mitalin tilaaminen

Kun säännöissä mainittu yhteisö on tehnyt päätöksen mitalin myöntämisestä, Pro diaconia -mitalin voi tilata Diakoniatyöntekijöiden Liitosta. Mitalin hinta on 110 euroa. Lähetykseen lisätään postitus- ja käsittelykulut. Tilaukset mieluiten sähköpostilla toimisto@dtl.fi-osoitteeseen. Tilauksessa on ilmoitettava tilausmäärä, laskutusosoite, yhteyshenkilön nimi ja yhteystiedot sekä tieto kenelle mitali myönnetään, jotta nimi saadaan mitalin saaneiden luetteloon. Mikäli myöntökirja halutaan ruotsinkielisenä on siitä mainittava tilauksen yhteydessä.

Tiedustelut ja puhelintilaukset toimiston numeroon 010 2190 300.

Merkki- ja mitalirekisterin tietosuojaseloste.