Etusivu /    Liitto

Diakoniatyöntekijöiden Liitto on vahva toimija

 

Diakoniatyöntekijöiden Liitto (Dtl) on kirkon sektorin suurin ja vanhin diakonia-alan ammattijärjestö, johon kuuluu yhdeksän kymmenestä diakoniatyöntekijästä. Dtl on korkeasti koulutettujen keskusjärjestön Akavan jäsenliitto. Liiton jäseninä ovat diakoniatyöhön tai kirkon kasvatukseen koulutuksen saaneet vähintään ammattikorkeakoulu- tai vastaavan tutkinnon haltijat sekä alalle opiskelevat. Jäsenemme työskentelevät mm. diakoniatyöntekijöinä, perheneuvojina, lähetyssihteereinä, lähetystyöntekijöinä, lapsityönohjaajina ja monissa muissa erilaisissa asiantuntijatehtävissä.

 

Diakoniatyöntekijöiden Liitto edistää yhdessä muiden akavalaisten kirkon liittojen (AKI, KNT) kanssa erityisesti hengellisen työn tekijöiden palvelussuhteen etuja. Liitto hoitaa jäsentensä palkkaukseen, palvelussuhteeseen ja ammatilliseen edunvalvontaan liittyviä asioita. Dtl järjestää myös koulutusta, opintomatkoja ja virkistystoimintaa. Liitto osallistuu aktiivisesti diakonia-alaan liittyviin työryhmiin ja vaikuttamistoimintaan. Ammatillisen diakoniatyön edunvalvojana liitto tekee ainutlaatuista työtä, jota mikään muu liitto ei tee.