25.11.2021

Sivellin-palkinto diakonissa, sairaanhoitaja (YAMK) Taru Myllymäelle

Diakonian tutkimuksen seura myönsi vuoden 2021 Sivellin-opinnäytetyöpalkinnon diakonissa, sairaanhoitaja (YAMK) Taru Myllymäelle.  

Palkittu ”Paras tarina palkitaan. Diakoniatyöntekijän subjektiivinen harkinta taloudellisessa avustamisessa” on laadittu Diakonia-ammattikorkeakoulussa. Se muodosti osan ylemmän tason tutkinnosta Diakin Arvo- ja yhteisölähtöinen työn kehittäminen -suuntautumisvaihtoehdossa.

Vuoden 2021 palkittava työ käsittelee työntekijän subjektiivista harkintaa diakoniatyön taloudellisessa avustamisessa. Diakoniatyöntekijän tehtävään kuuluu hädän tunnistaminen ja kohtaaminen, ihmisen luovuttamattoman arvon puolustaminen. Diakoniatyössä pyritään kohtaamaan ihminen kokonaisvaltaisesti niin että huomioidaan hänen henkisiä, sosiaalisia, aineellisia, fyysisiä ja hengellisiä tarpeitaan.

Palkittava opinnäytetyö nostaa pohdittavaksi ihmisen kohtaamisen taloudellisen avustamisen tilanteessa. Diakoniatyön taloudellisen avustamisen taustalla ei ole samanlaista normistoa kuin esimerkiksi toimeentulotuen määrittämisessä. Avustaminen perustuu paikallisesti sovittuihin ohjeisiin ja työntekijän tekemään kokonaisvaltaiseen harkintaan. Myllymäen opinnäytetyö nostaa pohdittavaksi ne perusteet, joilla työntekijä tekee ratkaisunsa. Lisäksi opinnäytetyö nostaa kriittisesti esille työntekijän vallankäytön mahdollisuuksia taloudellisen avustamisen kysymyksissä.

Laadullinen aineisto koottiin haastattelemalla eri puolilta Suomea yhdeksää diakoniatyöntekijää, joilla on työkokemusta taloudellisesta avustamisesta. tutkimus keskittyi tekijöihin, jotka vaikuttivat työntekijöiden valintapäätöksiin. Analyysimenetelmänä oli aineistolähtöinen sisällönanalyysi ns. diskursiivisella otteella. Analyysitapa tekee näkyväksi sitä, miten käsitys ihmisen elämäntilanteesta ja taloudellisen avustamisen tarpeesta on sosiaalinen konstruktio. Se rakentuu työntekijän ja apua hakevan ihmisen välisessä vuorovaikutuksessa.

Myllymäen mukaan työntekijän valintoja ohjailee asiakkaan hänelle kertoma tarina. Esille nousevat taloudellisen avustamisen tilanteeseen liittyvät tunteet ja jännitteet. Tulosten mukaan on mahdollista, että helpoimmin saa apua, kun pystyy kertomaan tilanteestaan selkeästi ja uskottavasti. Ammattitaitoinen työntekijä on vuorovaikutustilanteessa alttiina toisen elämäntilanteestaan esittämälle tarinalle.

Palkittava työ avaa tärkeän näkökulman avustusten jakamisen oikeudenmukaisuuteen. Saako Nyky-Suomessa apua parhaiten hän, joka osaa sanoittaa ja vaatia oikein? Meneekö tuki heille, joiden elämäntilanne mahdollistaa hyvän verbaalisen kerronnan? Samalla se nostaa esille avustuspäätösten tekemisen kuormittavuuden erityisesti silloin, kun yhteisiä ohjeita ei ole tai työn johtaminen ja saatu tuki on puutteellista.

Vuonna 2021 Diakonian tutkimuksen seura sai kahdeksan ehdotusta Sivellin-palkinnon saajaksi. Vuosittain jaettava Sivelin-opinnäytetyöpalkinnossa keskeistä on uuden, oivaltavan ja innovatiivisen näkökulman esille tuominen diakoniaan liittyvässä tutkimuksessa. Tämä innovatiivisuus voi olla teoreettisempaa tai käytännönläheisempää. Diakonia ymmärretään laajasti kristillisenä tai kristillisyyteen perustuvana auttamisena ja palkittavan opinnäytetyön näkökulmaa ei ole rajattu.

Kuvassa vasemmalta Taru Myllymäki, Diakonian tutkimus -aikakauskirjan päätoimittaja Suvi-Maria Saarelainen ja DTS:n puheenjohtaja Esko Ryökäs.

Lisätietoja:

Esko Ryökäs: esko.ryokas@uef.fi

Palkittu opinnäytetyö: https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2020112223714