01.02.2019

Kirkon diakoniatyöntekijä toimii aina avoimesti

Nurmijärveltä on tullut tietoon tapauksia, joissa ihmisten ovilla kiertävät henkilöt ovat esittäytyneet seurakunnan diakoniatyöntekijöiksi. Vielä ei ole tiedossa keitä he ovat olleet ja millä motiiveilla he ovat olleet liikkeellä. Se kuitenkin tiedetään, että kyseessä ei ole ollut Nurmijärven ev.lut. seurakunnan diakoniatyöntekijöitä.

Diakoniatyöntekijöiden Liitto korostaa, että kirkon diakoniatyöntekijät tulevat kotikäynnille aina ennalta sovitusti. Luterilaisen seurakunnan diakoniatyöntekijän tunnistaa henkilökortista tai käyntikortista ja tarvittaessa henkilön oikeellisuuden voi tunnistaa myös seurakunnan nettisivuilta tai soittamalla seurakuntaan. Diakonian viranhaltijalla voi olla yllään myös kirkon virasta kertova papinpaidan kaltainen vihreä ns. pantapaita.

Diakoniatyöntekijöiden Liitto suosittelee, että niissä seurakunnissa, joissa ei ole kuvallisia henkilökortteja, ne otetaan viipymättä käyttöön ja myös seurakuntien kotisivujen yhteystietoihin lisätään työntekijöiden kuvat tunnistamisen helpottamiseksi

­”Diakoniatyöntekijä pyrkii tuomaan toivoa ja iloa, niille ihmisille, jotka ovat kaikkein heikoimmilla. Keneen ihmiset voivat enää luottaa, jos tätäkin nimikettä aletaan käyttää väärin,” kysyy liiton toiminnanjohtaja Tiina Laine.

Luvatonta esiintymistä Kirkon sosiaali- ja terveysalan ammattihenkilönä ja diakoniatyöntekijöille osoitetun luottamuksen hyväksikäyttämistä Diakoniatyöntekijöiden Liitto pitää epäeettisenä ja erityisen törkeänä sekä vaatii asian selvittämistä.

 

Lisätietoja: toiminnanjohtaja Tiina Laine, tiina.laine@dtl.fi, 010 2190 303