09.09.2025
Diakoniatyöntekijöiden Liiton toiminnanjohtajaksi Marko Pasma

Diakoniatyöntekijöiden Liiton hallitus on nimittänyt liiton uudeksi toiminnanjohtajaksi sosionomi (YAMK), diakoni Marko Pasman.
Marko Pasma aloittaa toiminnanjohtajana 1.1.2026. Pasma on työskennellyt liiton asiamiehenä vuodesta 2016 alkaen sekä sitä ennen myös liiton luottamushenkilönä. Hän on aiemmin työurallaan toiminut mm. diakoniatyöntekijänä ja diakonian työalajohtajana.
– Liiton hallitus aloitti keskustelun uudesta toiminnanjohtajasta kevään aikana, kun Tiina Laine kertoi jäävänsä eläkkeelle. Parhaiten tehtävän vaatiman kokemuksen ja osaamisen täyttävä henkilö löytyi liiton sisältä, toteaa puheenjohtaja Tiina Haukijärvi.
– Olen iloinen saadessani tämän mahdollisuuden. Tunnen toimintaympäristön hyvin nykyisen työni ja aikaisempien luottamustehtävien kautta. Liitto on hyvässä kunnossa ja Tiinan johdolla sitä on kehitetty vahvasti viime vuosina. Liiton ohjenuorana on aina ollut etsiä ratkaisuja, jotka ovat jäsenistölle parasta ja sillä linjalla työ jatkuu, sanoo Marko Pasma.
Liiton nykyinen toiminnanjohtaja Tiina Laine jatkaa tehtävässä joulukuun loppuun saakka, jonka jälkeen hän siirtyy eläkkeelle.
Lisätietoja
Tiina Haukijärvi, tiina.haukijarvi@evl.fi, 0505240710
Marko Pasma, marko.pasma@dtl.fi, 050 304 7794
Diakoniatyöntekijöiden Liitto edustaa evankelis-luterilaisessa kirkossa työskenteleviä korkeasti koulutettuja diakonisen sosiaali- ja terveysalan asiantuntijoita sekä muualla julkisella sektorilla tai järjestöissä työskenteleviä diakoniakoulutettuja asiantuntijoita. Diakoniatyöntekijöiden Liitto on keskusjärjestö Akavan jäsenliitto. Lue lisää www.dtl.fi.