Koulutusrahasto
Dtl:n koulutusrahaston tarkoitus on tukea liiton varsinaisten jäsenten kehittymistä diakonian asiantuntijoina ja liiton opiskelijajäsenien kasvua kirkon työntekijäksi.
Koulutusrahastosta myönnetään koulutusrahaa vähintään vuoden liiton varsinaisena jäsenenä olleelle ammatillisesti kehittävään koulutukseen, tutkimustöihin ja opintomatkoihin. Opiskelijajäsenelle koulutusrahaa myönnetään kirkollisen identiteetin kasvamista tukeviin tutkimuksiin. Opintoihin liittyvään ulkomaanharjoitteluun koulutusrahaa ei myönnetä.
Varsinaiselle jäsenelle koulutusrahaa voidaan myöntää kerran viidessä vuodessa ja opiskelijalle kerran koulutuksen aikana.
Varsinaiselle jäsenelle voidaan myöntää koulutukseen ja tutkimukseen enintään 300 euroa ja opintomatkoihin enintään 170 euroa. Opiskelijajäsenen koulutusraha on enintään 170 euroa.
Hakemukset on tehtävä viimeistään koulutuksen aikana tai ennen opintomatkan alkamista. Koulutusrahastolla on jatkuva hakuaika. Koulutusrahan määrästä ja myöntämisestä päättää hallitus.
Hakemus tehdään sähköisesti alla olevalla lomakkeella.