Akava ja Danske Bank syventävät yhteistyötään

18.01.2018

Danske Bank ja Akavan jäsenliitot laajentavat yhteistyötään asuntolainoihin. Uusi etukokonaisuus on suunnattu kaikille Akavan nykyisille ja uusille jäsenille. Yhteistyö mahdollistaa edullisemman asuntolainan jopa lähes miljoonalle korkeakoulutetulle.

Akavalaisen liiton jäseneksi liittyneet saavat tästä lähtien pysyvästi Danske Bankista jäsenetuna erityishinnan asuntolainalleen* ja peruspankkipalveluilleen. Edut koskevat niin Danske Bankin nykyisiä asiakkaita kuin asiakkuutensa Danske Bankiin siirtäviä akavalaisen liiton jäseniä. Edun piiriin voi kuulua lähes miljoona suomalaista, jotka ovat suorittaneet tai ovat suorittamassa korkeakoulututkintoa.

Akavan jäsenliittojen ja Danske Bankin yhteistyön uusi vaihe lähtee liikkeelle korkeakoulutettujen pankinvaihtoviikoilla, jotka kestävät helmikuun loppuun saakka. Tänä aikana Danske Bank tarjoaa asuntolainan kilpailuttajalle nykyistä marginaalia matalamman asuntolainan marginaalin. Tarjous koskee myös toisesta pankista siirrettäviä lainoja. Alennuksen voi saada vain Akavan jäsenliittoon kuuluva henkilö, joka saa positiivisen luottopäätöksen.

Helmikuun pankinvaihtoviikkojenkin jälkeen Akavan jäsenliittoon kuuluva henkilö saa Danske Bankista aina matalamman marginaalin kuin ilman jäsenyyttä. Marginaalin pysyvän alennuksen ja muiden pysyvien etujen kokonaisarvo on tyypillisellä uudella suomalaisella asuntolainalla (150 000 euroa/20 vuoden laina-aika) ensimmäisenä vuonna keskimäärin yli 1000 euroa ja sen jälkeenkin normaalilla lyhennysvauhdilla satoja euroja vuodessa usean vuoden ajan.

– Meillä Danske Bankissa on kunnianhimoinen tavoite kasvattaa markkinaosuuttamme Suomessa, ja yhteistyö akavalaisten liittojen kanssa on tärkeä osa kasvustrategiaamme. Konsernimme yhteistyö Akavan ruotsalaisten ja norjalaisten sisarjärjestöjen kanssa on ollut huikea menestys. Ruotsin ja Norjan kokemukset osoittavat, että korkeakoulutettujen lainakanta voi kasvaa voimakkaasti samaan aikaan, kun luottolaatu pysyy hyvänä, sanoo Kenneth Kaarnimo, Danske Bankin Suomen henkilöasiakasliiketoiminnan johtaja.
   
Danske Bankin mukaan tilastot osoittavat, että korkeakoulutus auttaa menestymään työelämässä. Korkeakoulutettujen merkitys Suomen kansantaloudelle on myös suuri.

– Koulutuksella ja osaamisella on iso merkitys Suomen elinvoimaisuudelle. Korkeakoulutettujen työllisyysaste on yli 80 prosenttia, kun perusasteen varassa olevien vastaava luku on hieman yli 40. Akavan tehtävänä on huolehtia jäsentemme eduista ja nyt syventyvä yhteistyö Danske Bankin kanssa on tästä hieno esimerkki. Dansken tarjoama etukokonaisuus nykyisille ja uusille akavalaisille on erittäin merkittävä, toteaa Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder.

Danske Bankin ja Akavan jäsenliittojen yhteistyön uudessa vaiheessa on mukana 29 liittoa, jotka kattavat yhteensä 91 prosenttia akavalaisten liittojen jäsenistöstä.

Korkeakoulutettujen uudet pankkiedut ovat jatkoa Akavan jäsenliittojen ja Danske Bankin loppuvuonna 2016 alkaneelle yhteistyölle. Akava ja Danske Bank sopivat tuolloin tutkimus- ja palvelukehitysyhteistyöstä, jonka tavoitteena oli ymmärtää korkeakoulutettujen suomalaisten elämäntilanteita. Lisäksi Danske Bank räätälöi vastavalmistuneelle akavalaisen liiton jäsenelle kuluttajatutkimukseen perustuvan etupaketin ja perusti palveluyksikön, joka on erikoistunut palvelemaan akavalaisia nuoria ja ymmärtämään vastavalmistuneiden elämäntilanteita. Tämä yksikkö laajenee nyt palvelemaan liittojen koko jäsenkuntaa.

* Marginaali ja sen alennus ovat aina henkilökohtaisia ja perustuvat mm. asiakkaan riskikartoitukseen. Danske Bank lupaa hyväksytyn asuntolainapäätöksen saaneelle akavalaisen liiton jäsenelle erityismarginaalin, joka on hänen ilman jäsenyyttä saamaansa marginaalia alempi.


Korkeakoulutetut Suomessa

•    Korkeakoulutettuja oli 827 000 vuonna 2016.
•    Lisäksi vuonna 2016 Suomessa oli arviolta reilut 140 000 alle 35-vuotiasta korkeakouluopiskelijaa, jotka eivät ole vielä suorittaneet korkeakoulututkintoa.
•    Akavan jäsenmäärä on 613 000, joista opiskelijajäseniä 115 000.

Lähteet: Tilastokeskus (Väestön koulutusrakennetilasto, Työvoimatutkimus), Akavan liittojen jäsenrekisteri


Danske Bankin ja Akavan yhteistyö

Asuntolaina aina edullisemmin
Akavalaisen liiton jäsen saa Danske Bankista aina automaattisesti alennuksen asuntolainan marginaalista. Liiton jäsenen saa siten lainansa edullisemmin kuin ilman liiton jäsenyyttä. Alennuksen voi saada vain Akavan jäsenliittoon kuuluva henkilö, joka saa positiivisen luottopäätöksen.

Helmikuussa voimassa olevaa asuntolainaa edullisempi hinta
Danske Bank tarjoaa pankinvaihtoviikkojen ajan asuntolainan kilpailuttajalle nykyistä marginaalia matalamman asuntolainan marginaalin. Erityistarjous koskee vain toisesta pankista siirrettäviä lainoja.
 
Asuntolaina ilman kuluja – säästö aina vähintään 300 euroa
Akavalaisen liiton jäseneltä ei peritä asuntolainan toimitusmaksua tai järjestelypalkkiota. Normaali asuntolainan toimitusmaksu ja järjestelmäpalkkio on 0,60 prosenttia lainan pääomasta, aina kuitenkin vähintään 300 euroa.
 
Päivittäinen pankkiasiointi jopa 50 prosenttia edullisemmin
Akavalaisen liiton jäsen saa 25–50 prosenttia alennuksen päivittäispalvelupaketin kuukausimaksusta niin kauan kuin maksaa asuntolainaa. Päivittäispalvelupaketti sisältää esimerkiksi kaksi tiliä, kaksi korttia ja pankkitunnukset.
 
Lyhennysvapaat ilman kuluja
Akavalaisen liiton jäsen voi hakea 4-12 kuukauden pituisia lyhennysvapaita jaksoja ilman toimitusmaksua. Jäsen säästää vähintään 180 euroa myönnetyltä lyhennysjaksolta.

Lue lisää eduista ja tee lainahakemus.
 

Lisätiedot:
Akavan järjestöjohtaja Risto Kauppinen, puh. 0400 529 029, @mrkauppinen
Danske Bank Suomen henkilöasiakasliiketoiminnan johtaja Kenneth Kaarnimo, puh. 010 546 8319, @kaarnimo