15.01.2018

Kirkon sopimusneuvottelut etenevät hitaasti

Neuvottelut evankelis-luterilaisen kirkon virka- ja työehtosopimuksesta aloitettiin seurakuntatyönantajia edustavan Kirkon työmarkkinalaitoksen ja palkansaajia edustavien järjestöjen kesken keskiviikkona 22.11.2017.  Ensimmäisessä neuvottelussa osapuolet esittelivät neuvottelutavoitteitaan yleisellä tasolla. Pappeja, kanttoreita, diakoniatyöntekijöitä, nuorisotyöntekijöitä ja muita seurakuntien koulutettuja edustavan JUKOn keskeisimmät tavoitteet liittyvät palkkaukseen, työaikajärjestelmiin, henkilöstön edustajien asemaan sekä työhyvinvoinnin edistämiseen.

Tässä kokouksessa pääsopijajärjestöt eli Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO, Kirkon alan Unioni ja Kirkon alat irtisanoivat nykyisen sopimuksen päättymään 31.1.2018, kuten KirVESTES 2017 allekirjoituspöytäkirjassa on sovittu.

Neuvotteluita jatkettiin keskiviikkona 13.12.2017. Tällöin sopijaosapuolet esittelivät alustavia neuvottelutavoitteitaan, joista esitettiin puolin ja toisin joitain tarkentavia kysymyksiä.

Maanantaina 18.12.2017 oli kolmas neuvottelutapaaminen. Tällä kertaa keskityttiin yleiseen palkkausjärjestelmään. Palkkausryhmä jatkoi työskentelyä palkkausmääräyksistä.

Joulun jälkeen neuvotteluita jatkettiin maanantaina 8.1.2018. Neuvottelun keskiössä olivat yleinen palkkausjärjestelmä ja johdon palkkausjärjestelmä, joihin liittyen osapuolet lähinnä toistivat jo aiemmin esillä olleita tavoitteitaan ja näkemyksiään. Merkittävää etenemistä ei tapahtunut.

Torstain 11.1.2018 neuvottelussa keskusteltiin yleisen palkkausjärjestelmän kehittämisestä. Neuvotteluja käytiin hyvässä hengessä, mutta todettiin, että osapuolten näkemykset ovat tietyiltä osin edelleen kaukana toisistaan.

Neuvotteluita jatkettiin maanantaina 15.1., jolloin keskusteltiin muun muassa palkankorotusten rakenteesta. JUKO tavoittelee prosenttiperusteista yleiskorotuspainotteista ratkaisua.

Ajantasaiset neuvottelutiedotteet löytyvät JUKOn sivulta. JUKOn neuvottelutiedotusta ja muita uutisia voit seurata myös Facebookissa ja Twitterissä.

Lisätietoja: JUKOn neuvottelupäällikkö Anne Kaitainen, p. 040 837 2731.

………………

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry on pääsopijajärjestö, joka edustaa yli 200 000 työntekijää kunnan, valtion, yliopiston ja kirkon sopimusaloilla. Kirkon sektorilla JUKO edustaa runsasta 5 100 palkansaajaa. Tämä on evankelis-luterilaisen kirkon vakituisen henkilöstön määrästä noin kolmannes.

Kirkon virka- ja työehtosopimus neuvotellaan ja sovitaan pääsopijajärjestöjen ja Kirkon Työmarkkinalaitoksen (KiT) välillä. Pääsopijajärjestöjä ovat JUKOn lisäksi Kirkon alan Unioni ry ja Kirkon alat ry.