30.08.2018

JUKO: Hallituksen esitys irtisanomissuojan heikentämisestä on kohtuuton – pärstäkertoimen riski lisääntyy

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO vaatii, että hallitus peruu suunnitelmansa irtisanomissuojan heikentämisestä alle 20 henkilön yrityksissä.

 

Pidämme hallituksen esitystä kohtuuttomana. Toteutuessaan se lisäisi pärstäkertoimeen perustuvien irtisanomisten riskiä, varoittaa JUKOn toiminnanjohtaja Maria Löfgren.

 

JUKOn mukaan hallituksen kaavailut vaikeuttaisivat myös irtisanottujen työllistymismahdollisuuksia sekä heikentäisivät työttömyysturvaoikeutta.
Kynnys riitauttaa tällaisia irtisanomisia olisi korkea, Löfgren lisää.

 

JUKO vaatiikin, että hallitus luopuu eriarvoisuutta lisäävästä hankkeestaan.

 

Vaikka hallitus ei suunnitelmastaan luopuisikaan, emme JUKOssa usko esityksen etenemiseen. Lainsäätäjä ei voi syrjiä pienissä yrityksissä työskenteleviä työntekijöitä, ja heidän työsuhdeturvansa heikentäminen olisi nimenomaan syrjintää, JUKOn puheenjohtaja Olli Luukkainen korostaa.

 

JUKOn 36 liiton 200 000 jäsenestä moni on virkasuhteisia, eikä heillä ole oikeutta poliittisiin työtaisteluihin. Puheenjohtaja Olli Luukkaisen mukaan JUKO itse ei julkisen sektorin johtavana pääsopijajärjestönä ole nyt ryhtymässä poliittisiin lakkoihin tai muihin painostustoimiin.

 

Liittomme päättävät itsenäisesti, millaisia painostustoimia ne järjestävät, toteaa Luukkainen.

 

Lisätiedot:
JUKOn hallituksen puheenjohtaja Olli Luukkainen, 0500 652872, olli.luukkainen@oaj.fi
JUKOn toiminnanjohtaja Maria Löfgren, 040 568 2798, maria.lofgren@juko.fi

 

JUKO neuvottelee noin 200 000 korkeakoulutetun tai esimiesasemassa olevan palkansaajan palvelussuhteen ehdoista kunnan, valtion, kirkon ja yliopistojen sopimusaloilla. Neuvottelujärjestö on mukana sopimuksissa, jotka koskevat kaikkiaan lähes 600 000:ta suomalaista palkansaajaa.