20.03.2020

Diakoniatyöntekijöiden jaksamisesta on huolehdittava poikkeustilanteissakin

Diakoniatyöntekijät kuuluvat yhteiskunnan henkisen kriisinkestävyyden kannalta kriittisten alojen henkilöstöön. Diakoniatyöntekijöiden Liitto muistuttaa, että poikkeusoloista huolimatta diakoniatyöntekijöiden työn kuormituksen ei saa antaa kasvaa liian suureksi. Levosta ja palautumisesta on huolehdittava myös epätavallisessa yhteiskunnallisessa tilanteessa, joka todennäköisesti jatkuu vielä pitkään.
Suomen hallituksen määräämät rajoitukset koronavirusepidemian hidastamiseksi ovat vaikuttaneet seurakunnissa tehtävään työhön. Osalla seurakuntien työntekijöistä rajoitukset ovat vähentäneet työtehtäviä merkittävästi. Diakoniatyössä työn määrä sen sijaan näyttää kasvaneen.
Tällä hetkellä diakoniatyöntekijöitä työllistävät erilaisten vapaaehtoistoimintaan liittyvien tehtävien uudelleenorganisointi, uusien toimintatapojen käynnistäminen sekä erityisesti epidemiarajoitusten vuoksi apua tarvitsevien ihmisten tavoittaminen ja tukeminen. Uusien tehtävien rinnalla monet diakonian henkiseen, hengelliseen ja taloudelliseen tukemiseen liittyvät perustehtävät jatkuvat normaalisti. Paikallisseurakunnista tulleiden viestien mukaan jo nyt epidemian alkuvaiheessa paikoitellen tehdään toistuvasti pitkää työpäivää.
Koronaepidemia vaikutuksineen ei ole ohi muutamassa viikossa
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen viimeisimmän tiedon mukaan Suomessa varaudutaan laajempaan epidemiaan. Epidemia tulee todennäköisesti etenemään eri tahdissa eri puolilla maata ja tulee kestämään useamman kuukauden. Koronaviruksen aiheuttamassa tilanteessa joudutaan tekemään työjärjestelyihin poikkeuksia, jotka kuormittavat työntekijöitä. Epidemia ja poikkeustilanteen aiheuttama työn kuormituksen kasvaminen on siis pitkäkestoista. Diakoniatyön apua tarvitaan vielä pitkään senkin jälkeen, kun epidemian on todettu olevan ohi.
- Edessämme on ennemminkin maratooni, kuin sadan metrin pika-aidat. Siksi on tärkeää, että diakoniatyöntekijät huolehtivat myös omasta terveydestään ja työkyvystään. Sankaruutta ja välittämistä on tiedostava vastuullisuus, toteaa Diakoniatyöntekijöiden Liiton toiminnanjohtaja Tiina Laine.
Kuormitus ja palautuminen tasapainoon
Tässä epätavallisessa tilanteessa tulee huolehtia siitä, että diakoniatyöntekijöiden työn kuormittavuutta pystytään hallitsemaan, työntekijä saa riittävästi tukea työlleen sekä hänellä on mahdollisuus lepoon ja palautumiseen. Työssä jaksaminen on työntekijän ja työnantajan yhteispeliä ja erityisesti poikkeustilanteessa jaksamisesta huolehtimisen tulee olla kaikkien osapuolten intressissä. Diakoniatyöntekijän oman työn suunnittelun ja johtamisen lisäksi esimiesten tulee johtaa työtä siten, että työkuorma pysyy hallinnassa. Esimies on avainasemassa kun mietitään, miten varmistetaan töiden sujuminen ja riittävä lepo.
 
20.3.2020