06.11.2018

Akava: Työelämän lainsäädännön valmistelu kolmikantaisesti on yhteinen etu

Akavan hallitus käsitteli kokouksessaan kolmikantaisesti valmisteltuja perusteluja työsopimuslain säännöksiin, jotka koskevat henkilöperusteisen irtisanomisen muutoksia.

Työmarkkinajärjestöjen ja ministeriön edustajista koostunut työryhmä kokoontui kolme kertaa käsittelemään ja muokkaamaan työsopimuslain muutoksen perusteluja.

– On hyvä, että työ saatiin nopeasti käyntiin maan hallituksen annettua ratkaisuehdotuksensa irtisanomislakiin liittyneessä kiistassa. Vaikka emme pidäkään muutosta perusteltuna, olemme tyytyväisiä siihen, että irtisanomista koskevan muutoksen perustelut tehtiin yhteistyössä kolmikantaisesti. Akavan hallitus on käsitellyt työryhmän esityksen työsopimuslain muutoksen perusteluista, sanoo puheenjohtaja Sture Fjäder.

– Työryhmän tapaamisissa keskusteltiin erityisesti siitä, millä tavoin työnantajan henkilöstömäärä vaikuttaa irtisanomisperustetta koskevassa kokonaisharkinnassa. Sen pohjalta on kirjoitettu perustelut, sanoo johtava asiantuntija Miia Kannisto.

– Kolmikantainen valmistelu työlainsäädännössä on toimiva malli. Useita viikkoja kestänyt riitatilanne ei ollut kenenkään etu. Työmarkkinajärjestöjen asiantuntemusta pitää hyödyntää valmistelutyössä myös jatkossa, Fjäder toteaa.