19.08.2019

JUKO: Kirkon hengellisen työn viranhaltijoiden työaikakiistaan haetaan ratkaisua sopimusteitse

Kirkon pääsopijajärjestöjen (JUKO, Kirkon alan unioni ja Kirkon alat) ja kirkon työmarkkinalaitoksen yhteinen työryhmä ei päässyt kevään aikana yhteisymmärrykseen uuden työaikalain soveltamisalasta. Työryhmän työ on todettu päättyneeksi. Keskusteluyhteys sopijaosapuolten välillä ei ole kuitenkaan katkennut. Sopijaosapuolet kokoontuivat yhteiseen tapaamisen asian tiimoilta viime viikon loppupuolella.

JUKOn edustajat esittelivät tapaamisessa JUKOn kirkon neuvottelukunnan asettamat tavoitteet kirkon hengellisen työn viranhaltijoiden työaikajärjestelmäksi. Työnantajapuoli ei halunnut kommentoida JUKOn tavoitteita vielä tuossa tapaamisessa. Sopijaosapuolet kuitenkin sopivat, että neuvotteluja jatketaan pääsopijajärjestöjen ja kirkon työmarkkinalaitoksen edustajista koostuvassa pääryhmässä.

Pääryhmä on nimensä mukaisesti sopijaosapuolten muuta työryhmätoimintaa ohjaava ja koordinoiva elin, joka myös neuvottelee kirkon virka- ja työehtosopimuksen. JUKOa pääryhmässä edustavat JUKOn neuvottelupäällikkö Anne Kaitainen ja JUKOn kirkon neuvottelukunnan puheenjohtaja, AKIn toiminnanjohtaja Jussi Junni. 

Kaitainen sanoo olevansa toiveikas siitä, että erittäin vaikeaksi osoittautunut työaikalain soveltamisalakiista voidaan vielä ratkaista sopimusteitse. "JUKOlla on vankka tahtotila päästä sopimukseen ja JUKOn kirkon neuvottelukunta on osoittanut olevansa kompromissikykyinen sovittaessaan eri työntekijäryhmien intressejä neuvottelutavoitteita asettaessaan. JUKOn tavoitteena ei suinkaan ole hankaloittaa seurakunnissa tehtävää työtä, vaan pikemminkin parantaa työn tuloksellisuutta. Tämän toteutuminen edellyttää myös hengellisen työn viranhaltijoiden työaikasuojelusta huolehtimista. Parhaiten siihen voidaan vaikuttaa sopimusmääräyksillä", toteaa Kaitainen.

Lisätiedot: neuvottelupäällikkö Anne Kaitainen p. 040 837 2731