03.02.2019

Yhteisvastuukeräys tukee lasten ja nuorten koulutusta

Yhteisvastuu 2019 tukee lasten ja nuorten koulutusta Suomessa ja maailman katastrofialueilla.

Köyhien lasten määrä Suomessa on kasvussa. Noin joka kymmeneslapsi elää pienituloisessa perheessä, mikä tarkoittaa noin 120 000 lasta. Monien nuorten kohdalla unelmien ammatti on vaarassa jäädä haaveeksi, jos perheellä ei ole varaa maksaa opinnoista aiheutuvia kustannuksia, kuten tietokonetta, oppikirjoja tai ammatillisissa opinnoissa tarvittavia välineitä.
Maailman pahimmilla katastrofialueilla monet lapset ja nuoret ovat menettäneet lähes kaiken tutun ja turvallisen, kun he ovat joutuneet pakenemaan luonnonkatastrofeja ja konflikteja. Tulevaisuus näyttää toivottomalta ja oma merkitys maailmassa on usvan peitossa, kun koulunkäynti keskeytyy. Myös muuttuneet ilmasto-olosuhteet vaikeuttavat ruoantuotantoa, karjanhoitoa sekä lasten- ja nuorten koulunkäyntiä, kun perheet joutuvat muuttamaan veden ja tuoreen laidunmaan perässä. Koulutus mahdollistaa uusia toimeentulomahdollisuuksiahaastavissa olosuhteissa.
Suomessa Yhteisvastuukeräyksellä tuetaan vähävaraisten lasten ja nuorten opiskelua esimerkiksi avustamalla maksullisten opiskeluvälineiden hankinnassa Kirkon diakoniarahaston kautta. Lisäksi diakoniarahaston avustuksilla tuetaan taloudellisesti eri syistä vaikeassa tilanteessa eläviä ihmisiä. Keräysvaroja käytetään myös monipuoliseen avustustyöhön paikallisseurakuntien kautta. Ulkomailla yhteisvastuuvaroin autetaan katastrofien ja konfliktien aiheuttamissa hätätilanteissa pahiten kärsineitä ihmisiä, tänä vuonna erityisesti nuoria. Keräysvaroin tuetaan koulunsa keskeyttämään joutuneiden oppilaiden paluuta takaisin kouluun, jaetaan koulu- ja hygieniatarvikkeita sekä autetaan koulumaksuissa. Syrjäseuduille koulutetaan lisää päteviä opettajia ja rakennetaan turvallisia kouluja. Avun vie perille Kirkon Ulkomaanapu.

Mikä on yhteisvastuukeräys?

Yhteisvastuu on lähimmäisenrakkauden kansanliike ja evankelis-luterilaisen kirkon vuosittainen suurkeräys, joka auttaa hädänalaisia syntyperään, uskontoon tai poliittiseen vakaumukseen katsomatta Suomessa ja kehitysmaissa. 60 % tuotosta ohjataan vuosittain Kirkon Ulkomaanavun välityksellä katastrofiapuun, 20 % Kirkon diakoniarahastonkautta myönnettävään taloudelliseen apuun hädässä oleville Suomessa ja 20 % paikallisseurakuntien tekemään avustustyöhön. Yhteisvastuukeräykseen osallistuvat kaikki Suomen ev.lut.seurakunnat ja tuhannet vapaaehtoiset ympäri Suomen. Keräyksen suojelijana toimii tasavallan presidentti.