06.03.2019

JUKO: Naisten matalat palkat murentavat yhteiskunnan perustuksia – työntekijät pakenevat julkisen sektorin huonoja työoloja

”Suomessa on oltava rohkeutta muuttaa 1800-luvulta peräisin oleva asenne, jonka mukaan naisille maksetaan huonoa palkkaa”, sanoo JUKOn toiminnanjohtaja Maria Löfgren. Moni korkeasti koulutettu nainen siirtyy pois julkiselta sektorilta huonojen työehtojen vuoksi. ”Tämä siirtymäliike murentaa koko yhteiskuntamme perustuksia”, varoittaa puheenjohtaja Olli Luukkainen.

Naiset tekevät matalapalkkaista työtä monessa julkisen sektorin ammatissa. He ovat varsinaisia täyden kympin naisia: korkeasti koulutettuja, työhönsä sitoutuneita ja kehittämishaluisia. Mutta huonosti palkattuja!

”Mitä jos nämä ammattilaiset jäisivätkin pois töistä viikoksi tai kuukaudeksi? Miten yhteiskuntamme selviytyisi tai miten yksittäiset ihmiset selviäisivät? Nämä työntekijäthän vastaavat muun muassa lapsistamme, vanhuksistamme, sairaistamme ja muista huolenpitoa tarvitsevista lähimmäisistämme sekä sivistyksen, hallinnon, vapaa-ajan ja kulttuurin ylläpidosta”, herättelee Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestön JUKOn puheenjohtaja Olli Luukkainen.

”Ei ole oikein, että moni korkeakoulututkinnon suorittanut, vastuullista ja vaativaa työtä tekevä asiantuntija saa palkkaa vain 2000–3000 euroa kuukaudessa. Korkeasti koulutettuja ammattilaisia hakeutuu muille urille, koska työolosuhteet ovat heikot, eli palkkaus ei vastaa työn vaativuutta ja työntekijät kuormittuvat liian suurista asiakasmääristä”, JUKOn toiminnanjohtaja Maria Löfgren kertoo.

JUKO haluaa nyt naistenpäivän viikolla nostaa ongelman näkyviin, sillä kyse on hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudesta ja julkisen sektorin rapautumisen estämisestä. Siksi JUKO on luonut myös käsitteen ja kampanjan #kympinnaiset, joka muistuttaa näiden naisten roolista yhteiskunnassamme.

”Me JUKOssa haluamme, että kympinnaiset saavat työstään palkkaa, joka osoittaa työn tärkeyden. Seuraava palkkakierros näyttää, onko näiden alojen ja näiden työntekijöiden arvostus vain juhlapuhetta. Tarvitsemme pitkän tähtäimen sitovan suunnitelman palkkauksellisten ongelmien korjaamiseksi. Korkea koulutus ja vaativa työ eivät saa enää yhdistyä huonoon palkkaan”, Olli Luukkainen sanoo.

Palkkojen korjaaminen vaatii rahoitusta, ja JUKO on tätä asiaa pohtinut monelta kannalta.

”Verovarojen käyttö on aina poliittinen valinta. Me emme voi hyväksyä, että verovaroja suunnataan esimerkiksi tehottomiin yritystukiin ja jopa elinkelvottoman yritystoiminnan starttaukseen. Näin toimimalla emme uudista yhteiskuntaamme emmekä edistä sen innovatiivisuutta”, Maria Löfgren toteaa.

”Julkisen sektorin palkansaajilta on viety KIKYn takia kolmessa vuodessa lähes kaksi miljardia euroa lomarahaleikkauksina ja työaikapidennyksinä. Juuri nyt onkin oikea aika kohdentaa veroeuroja hyvinvointiyhteiskuntamme tuottavimpaan elementtiin: sen korkeakoulutettuihin ja osaaviin työntekijöihin”, Olli Luukkainen sanoo.

Lue myös verkkoartikkelimme:

Naisten matalat palkat perustuvat historian turhaan painolastiin. Mukana esimerkkitaulukko palkoista.

 

Naisten huonot palkat vaarantavat monien alojen tulevaisuuden.
 

Lisätiedot:
JUKOn puheenjohtaja Olli Luukkainen
p. 0500 652872, olli.luukkainen@oaj.fi, Twitter: @OlliLuukkainen

JUKOn toiminnanjohtaja Maria Löfgren
p. 040 568 2798, maria.lofgren@juko.fi, Twitter: @marialofg