Kun rekrytointi hoidetaan hyvin, voi valitsematta jääminenkin tuntua onnistumiselta

Läs mer

Keski-ikäistyvä Mummon Kammari kehittää jatkuvasti toimintaansa

Läs mer

Diakonian aamupalaa Mäntsälästä jo 25 vuoden ajan – "Tämä on seurakunnan suosituin viikoittainen tapahtuma"

Läs mer

"Ajattelin olevani ongelmajätettä, nyt olen taas minä" – Diakoniaprojekti rohkaisi ihmisiä vaikuttamaan elämäänsä

03.02.2021

"Kun joku uskoo syrjäytetyn lahjoihin ja kannustaa vaikuttamaan, tapahtuu ihmeitä", todetaan Malmin srk:n kansalaisvaikuttamisen hankkeesta kertovassa jutussa. Uutinen nostaa esiin myös toisen tärkeän asian - onko työntekijällä itsellään oikeasti mahdollisuus vaikuttaa? "Seurakunnassa voi olla myös sellainen kokemus, ettei rivityöntekijällä ole lupaa vaikuttaa, vaan lupa pitää erikseen pyytää vaikkapa kirkkoherralta. Tästä kannattaa keskustella työyhteisöissä. Työntekijöiden täytyy myös itsensä valtautua", toteaa Malmin srk:n diakonian kehittäjä, diakonissa (YAMK) Veera Wallenius.


Osallistuminen ja vaikuttaminen ovat kansalaisoikeus ja ihmisoikeus. Kenenkään ei pitäisi olla vain toiminnan kohde. Kun joku uskoo syrjäytetyn lahjoihin ja kannustaa vaikuttamaan, tapahtuu ihmeitä. Todellinen asiantuntijuus löytyy vasta, kun...