Tiedote ylityö- ja vuoronvaihtokiellosta

25.09.2018

Diakoniatyöntekijöiden Liiton hallitus on päättänyt ylityö- ja vuoronvaihtokiellosta 26.9. klo 06.00 ja 28.9.2018 klo 23.59 välisenä aikana.

Dtl:n hallitus katsoi, että on tarpeellista tukea toimia kyseenalaisen irtisanomislakimuutoksen torjumiseksi. Mahdollinen muutos irtisanomislaissa voi vaikuttaa jäsenistöömme, mutta myös diakoniatyöntekijöiden asiakkaisiin. Emme voi hyväksyä, että kansalaisia asetetaan eriarvoiseen asemaan riippuen työpaikan koosta. Myös irtisanomisen vaikutus irtisanotun karenssiin on selvittämättä ja pahimmillaan tämä voi aiheuttaa pitkiä tulottomia aikoja irtisanotuille ja siten lisätä työttömäksi jääneen henkilön ja hänen perheensä ahdinkoa. Näyttää myös siltä, että irtisanomissuojan heikentäminen vaikuttaa eniten naisvaltaisilla aloilla ja siten heikentää naisten asemaa työmarkkinoilla. Diakoniatyöntekijöiden Liitto näkee, että työelämän pitää uudistua ja uudistuksia on tehtävä, mutta se ei voi tapahtua siirtymällä sopimusyhteiskunnasta yksipuoliseen sanelumalliin, joka horjuttaa työrauhaa ja työmarkkinoiden vakautta.

Jäsenistölle on lähetetty asiasta sähköpostitiedote.

25.9.2018 Diakoniatyöntekijöiden Liiton hallitus

Lisätietoja: toiminnanjohtaja Tiina Laine, tiina.laine@dtl.fi, 010 2190 303